Siirry suoraan sisältöön

Tiukkaa asiaa

Liikunnan merkitys ihmisen toimintakyvylle ja elimistölle on tärkeää. Pitkittynyt liikkumattomuus ja istuminen ovat terveydelle haitallista. Passiivinen työ yhdistettynä passiiviseen arkeen sekä terveellisen, ravintorikkaan ruuan vaihtuminen epäterveelliseen, prosessoituun ja liialliseen ruokaan on ihmisen toimintakyvylle huonoksi. Liikunta lisää tutkitusti hyvinvointia sekä se voi alentaa riskiä sairastua uupumukseen. Liikunnan lisääminen voi vähentää sairauspoissaoloja töistä. Lihavuus ja heikko lihasvoima tutkitusti lyhentävät elinikää. Tutkimuksia lihavuuden ja heikon lihasvoiman vaikutuksista elinikään on tehty todella paljon. Haluan osoittaa liikunnan lisäävän hyvinvointia ihmisen mielelle ja keholle, niin arjessa kuin työelämässä. Stressitasoja, masennusta ja uupumista pystyy alentamaan liikunnan avulla.

Tuntuuko, että arki on liian kiireistä
itsestä huolehtimiseen?

Pienet päätökset arjessa rutiineiksi. Elintapoja kannattaa tarkastella ja punnita ajankäyttöä. Mihin kaikkiin siirtymiin käytät autoa tai jotakin muuta kulkuvälinettä, pystyisitkö lisäämään liikettä siirtymiin, valitsetko hissin sijaan portaat, leikitkö lasten kanssa leikkipuistossa vai käytätkö ajan passiivisena johonkin muuhun? Liike lähtee sinusta itsestä. Uskalla astua ensimmäinen askel.

Kaikkia muutoksia ei tarvitse ahnehtia kerralla.
Pienet teot arjessa ovat ison muutoksen alku.

Liikunta lisää hyvinvointia kaikilla osa-alueilla elämässä. Liikunnan hyvää oloa tuottava vaikutus perustuu mielihyvähormoneihin. Liikunta vapauttaa aivoissa erittyviä hormoneja, oksitosiinia, dopamiinia, serotoniinia ja endorfiinia. Näiden hormonien ansiosta liikunnan jälkeen on mahtava olo! Oletko koskaan liikunnan jälkeen tuntenut oloasi nuutuneeksi tai oletko ollut vihainen – tuskin. Liikunnan jälkeen olosi on pääsääntöisesti mahtava ja energinen. Halua sitä olotilaa, älä jää paikoilleen.

ÄLÄ EPÄRÖI ENÄÄ,
PIENI PÄÄTÖS ON ISON MUUTOKSEN ALKU

”Olen tykännyt meidän viikoittaisista tapaamisista. Olen tyytyväinen siitä, että olen oppinut uusia liikkeitä, joita voin tehdä kotona omatoimisesti. Tapaamiset ovat olleet hyvin valmisteltuja ja toiveitani on aina kuultu, kun olemme suunnitelleet seuraavia tapaamisia.

Tykkäsin myös siitä, että tapaamiset järjestettiin ulkona, eikä minua pakotettu salille 😊. Eli asiakkaan ääntä kuunneltiin hyvin.”

Mies 44 v.

”Oli mahtavaa kokeilla eri lajeja ja löytää uusia suosikkilajeja. Ennen inhotuista lajeista tulikin lemppareita. MariAnnen innostava ja positiivinen asenne teki liikunnasta hauskaa.”

Nimetön palaute liikuntakokeilusta

”Oon innostunut lajeista, joita oon vihannut melkein koko ikäni. Oon aiemmin inhonnut uimahalleja sydämeni pohjasta. Nyt oon myös hankkinut hyvät hiihtovälineet ja hiihtäminenkin tuntuu ihan mahtavalta. Kuntosalillekin on kk-kortti, eikä sekään treeni tunnu vastenmieliseltä. Mistä voi johtua? No, ehkä osuutta asiaan on yhdellä Mari-Ann Nykäsellä, joka on onnistunut motivoimaan ja vienyt eri lajien pariin innostaen ja kannustaen 😍 Kiitos!”

Nainen 46 v.

MOVEBOOST

Y-tunnus: 3284773-2 
Puhelin: 045 800 4636
Sähköposti: mari-ann@moveboost.fi